Stripparit loppuivat New Yorkista – lisää lennätetään jopa ulkomailta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu on yksi maailman seuratuimmista yksittäisistä urheilutapahtumista. Ottelu kerää jo pelkästään televisiovastaanottimien ääreen yli sata miljoonaa katsojaa. Tänä vuonna ottelu pelataan 2. helmikuuta New Jerseyssä.

Itärannikolla sijaitsevaan New Jerseyhin odotetaan ennätysyleisöä myös paikan päälle, ja monet yritykset ovat valmistautuneet urheilutapahtumaan hyvissä ajoin. Koska suurin osa urheilukansasta on miehiä, ovat myös naapuriosavaltio New Yorkin strippiklubit joutuneet lisäämään tarjontaansa suurella kädellä.

Paikkakunnalle saapuvat fanit viettävät tunnetusti aikaansa myös alueen yökerhoissa, ja nyt strippariluoliin lennätetään tyttöjä jopa Venäjältä saakka. TMZ-lehti myös tietää, että suuri tapahtuma houkuttelee aikuisviihde-elokuvien näyttelijöitä lavoille, ja esimerkiksi Ash Hollywood, Tera Patrick ja Brandi Aniston ovat saapumassa New York Cityn tanssitankojen ääreen.