Helen Flanagan miestenlehden kannessa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen mallikaunotar Helen Flanagan kärsii erilaisista mielenterveydellisistä ongelmista, kuten kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka saa neidon välillä masentumaan rankasti. Tila on vaikuttanut esimerkiksi tähden parisuhteisiin, mutta hän palasi takaisin yhteen poikaystävänsä Scott Sinclairin kanssa joulun alla.

23-vuotias kaunotar on nyt poseerannut uhkeana Nuts-lehden kannessa. Läpikuultavat ja pitsiyksityiskohtia sisältävät liivit tuovat esille Helenin kurvit, joissa riittää monen miehen näkökulmasta ihailtavaa enemmän kuin tarpeeksi.

Helen Flanaganin elämä oli taannoin myllerryksessä parisuhteen päättymisen ja muuton ansiosta. Hän erosi joksikin aikaa julkkisfutari Scott Sinclairista pettämishuhujen takia, mutta pari palasi yhteen ennen joulua. Flanagan pohti sitoutumista ja perheen perustamista Now-lehden haastattelussa. Hän kertoi olevansa nirso, ja haluavansa ratkaista ongelmat suhteessa mieluummin kuin siirtyä uuteen ihmiseen.

Uusimmat