Haluatko pysyä elämäsi kunnossa? Vältä tällaisia ihmisiä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ihmisen elämän ympärille kasaantuu sekalainen joukko erilaisia henkilöitä. On niitä, joiden seurassa ei halua olla viittä minuuttia kauempaa, kun taas parhaimpien ystävien kanssa voi viettää tuntikausia puhuen kaikesta maan ja taivaan välillä.

Omaa aikaa kannattaa kunnioittaa sen verran, että välttelee hyvää mieltä latistavia energiasyöppöjä. Tietyt ihmistyypit aiheuttavat helpommin vastapuolessa turhautumisen tai väsymisen tunteita. Jokainen tuntee vähintään yhden tyypin, joka haluaa korostaa itseään toisia peukalonsa alle painamalla. Mahtailija saattaa pyrkiä alitajuisesti nostamaan itsetuntoaan toisia vähättelemällä, eikä tällaista käytösmallia ole helppo purkaa, vaikka siitä huomauttaisi kyseiselle ihmiselle.

Joidenkin ihmisten elämässä asiat ovat aina levällään, ja rahapussi kaipaa täydentämistä. Loinen anelee ekstrakymppiä lainaan, eikä palauta rahoja. Hän pummaa mielellään lounaan ja lupaa tarjota takaisin – mutta sitä päivää ei vain näy, Elite Daily kertoo. Kukaan ei halua kuulla itseään kutsuttavan tyhmäksi, mutta totuus on, että älyllisesti haasteellisempia tapauksia talsii täällä pallon päällä meidän muiden joukossa.

Eniten energiaa kuuntelijalta vie toisen tiedostamattomuus ja täydellinen välinpitämättömyys, jolloin henkilö ei opi mitään kokemistaan tilanteista ja tekemistään virheistä. Kyse voi joskus olla laiskuudesta, mutta useimmiten syvään juurtuneista ajatusmalleista, joiden ansiosta ihminen ei näe metsää puilta. Kun ihminen elää tekemistä ja vastuuta vältellen, hän seuransa laiskistaa helposti myös ympärilläolijat.

Moni on törmännyt elämässään myös suuriin puhujiin, jotka eivät saa tosiasiassa mitään aikaiseksi. Henkisesti vahva ihminen ei välttämättä puhu sanaakaan, ja saa hurjasti aikaan asioita. Hänen ei kannata tuhlata energiaansa seuraan, jossa kehuskellaan olemattomilla asioilla. Tekemättömyys voi joskus johtua myös siitä, että henkilö haluaa itsepäisesti pysyä mukavuusalueellaan.

Jos ihminen itse haluaa mennä eteenpäin, jumittavasta seurasta ei ole iloa eikä hyötyä. Aitauksessaan määkivät lampaat saattavat vain yrittää estellä elämässä eteenpäin pyrkivää yksilöä. Unelmointi ja tulevaisuuden visiointi on muutoksen eräs tekijä. Jotkut ihmiset kieltäytyvät uskomasta siihen, että asiat voivat onnistua paremmin kuin hyvin. Tällaista lannistavaa seuraa kannattaa karttaa, ja pitää ympärillä ne ihmiset, jotka eivät vie energiaa istuttamalla yritteliääseen henkilöön negatiivisia ajatuksia.