Suloisuuden huippu – koala halusi halauksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koalat ovat isonenäisiä ja karvaisia pussieläimiä, joita ei nähdä Euroopassa muuten kuin eläintarhassa. Kotimaassaan Australiassa ne saattavat kesyyntyä ihmisten silitettäväksi, ja nyt näemme videolla yhden hellyydenkipeän yksilön.

YouTube
YouTube

Alicia Alexander on kuvannut villin koalan halipulan verkkovideolle ja hän kertoo, että taltioinnin yksilö on nuori, eikä siksi osaa pelätä ihmisiä. Nainen oli antanut koalalle kuuman päivän viilennykseksi vettä ja ihastuttava karvaturri tahtoi tutustua auttajaansa lähemmin. Koala viettää kiltisti aikaansa naisen seurassa.

Koala haistelee välillä kameraa kiinnostuneena ja nauttii sen jälkeen naisen jakamista rapsutuksista. Koala tarkoittaa aborginaalien kielessä ”ei juo”, sillä ne pärjäävät pitkiä aikoja ilman vettä. Australia tunnetaan ainutlaatuisesta ekosysteemistään, ja siellä elääkin useita eläinlajeja joita tavataan vain saarimantereella. Näihin kuuluvat koaloiden lisäksi esimerkiksi kengurut, vesinokkaeläimet, pussiahmat ja emut.

Uusimmat