Taapero yritti sanoa sammakko – tulos jotain aivan muuta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Lasten suusta kuullaan monesti paitsi totuus, myös aikuisia jäljitteleviä sanoja. Moni tenava on oppinut ensimmäiset kirosanansa isomman ihmisen huulilta. Nyt verkkovideolla isä yrittää opettaa lastaan sanomaan sammakko.

YouTube
YouTube

Jälkikasvu ei osaa ääntää aivan oikein, sillä muksun suusta kuuluu hieman rumempi sana. Englanninkielisen frog-sanan sijaan tenava sanoo f*ck. Vanhempi purskahtaa luonnollisesti nauruun, kun ääntämisharjoitukset eivät ota onnistuakseen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

YouTube-palvelussa on nähty aiemminkin humoristisia kiroiluvideoita. Oma osionsa ovat esimerkiksi suorassa lähetyksessä kiroilevat uutisankkurit ja ärräpäitä päästelevät papukaijat, joiden omistajat ovat opettaneet eläimet huonoille tavoille.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.