Älä luota sängyssä tehtyihin lupauksiin: ”Kyse on näyttelemisestä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rakkaus, seksi, ihailu, himo ja vetovoima ovat käsitteitä, jotka sekoittuvat monesti toisiinsa, ja yhden arvellaan johtavan toiseen. On aina mystistä ja jännittävää, kun kaksi toisistaan viehättynyttä ihmistä kohtaa lakanoiden välissä.

Yhdessä jaetut villit hetket muuttavat satunnaisen tyypin joksikin tärkeämmäksi, koska vuoteessa kukaan ei pysty peittelemään itseään. Monesti henkilöt kommunikoivat rakastelun huumassa toisilleen paljon tunteikkaammin kuin mitä tapahtuisi missään muissa tilanteissa.

Mistä sitten tietää seuraavan aamun jälkitunnelmissa, mikä todella on totta? Rakkaudentunnustukset, kerrotut salaisuudet ja annetut lupaukset todistavat, että joskus henkilö ei mieti aivan loppuun asti, mitä oikein päästää suustaan.

Tämän huomaa viimeistään siinä vaiheessa, kun suhde ei aina etene aivan sanojen mukaisesti. Seksin ja orgasmien aiheuttama enforfiini voi aiheuttaa humalankaltaisen hyvänolon tunteen, joka saa ihmisen vapautumaan. Rakastaja saattaa kehua seksikumppaninsa vartaloa ja tunnustaa rakkautensa, koska uskoo toisen haluavan kuulla sellaisia sanoja.

Kyse on myös tietynlaisen käsikirjoituksen näyttelemisestä, haluammehan täyttää toisen ihmisen kulttuurisen fantasian romanssiin liittyen. Kokemuksen tuottaminen on ihanaa fantasiaa, eikä sen loppuminen vähennä nautinnon arvoa. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, jos ihminen haluaa sitoa itsensä seksikumppaniinsa ja jos hän odottaa toisen täyttävän tarpeitaan jatkossakin.

Kaikki, mitä ihmissuhteissa tapahtuu, perustuu pohjimmiltaan vapauteen – partneria ei voi omistaa. Mielensä pahoittamisen sijaan ihminen voi päästää hetkellisen rakastajan menemään, ja odottaa sitä ihmistä, joka haluaa tulla hänen elämänsä pysyväksi osaksi. Kestipä romanssi miten kauan tahansa, vällyjen välissä vaihdetut rakkauden ja ihailun tunteet ovat kyseisellä hetkellä aitoja, kirjoittaa Elite Daily.