Haluatko menestyä urallasi? Tarvitset tämän ominaisuuden

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Olisi naiivia olettaa, että ympärillämme olisi koko ajan pelkästään positiivista energiaa. Ihmisillä on omat haasteensa, minkä vuoksi heidän kiinnostuksensa ja myötätuntonsa ei aina riitä kattamaan kaikenlaisia asioita ja tilanteita.

Tämän takia menestyjältä vaaditaankin erityisen paksua nahkaa, mikäli hän haluaa lyödä itsensä läpi omalla alallaan. Tietyt alat on leimattu mediakeskustelussa rankemmaksi kuin toiset, mutta todellisuudessa draivia vaaditaan lähes jokaisessa työpaikassa. Jotta oma mieli pysyy virkeänä ja keveänä, ei toisten ihmisten nurjempia puolia voi ottaa henkilökohtaisesti.

Useasti stressi ja monet työpaikan ulkopuoliset asiat voivat näkyä tympeänä käytöksenä toimistolla. Yrittäjillä on niin ikään omat haasteensa, sillä ihmiset voivat toistuvasti sanoa heille, ettei kova työ tule kuitenkaan kannattamaan. Mutinaan liitetään kovan luokan perusteluja siitä, mikä on realitistista ja mikä ei. Kaikenlaisia lannistajia riittää, joten kritiikkiin täytyy osata suhtautua. Positiivinen ihminen ei anna minkäänlaisen negatiivisuuden latistaa intohimoaan.

Tähän vaaditaan tahtoa. Sisäinen puhe ratkaisee. Jos todella haluan tehdä jotain, päätän, etten anna minkään estää sitä. Yritän parhaani joka tapauksessa, ja pidän positiiviset odotukset yllä. Useasti menestyvät ihmiset ovat positiivisia, mutta tällainen valovoima ei ole tullut heille ilmaiseksi. Monet ovat joutuneet käymään kovan tien ja kohtaamaan niitä, jotka haluavat heitellä rohkean uskalikon tallaamalle tielle kulkuesteitä.

Ainoastaan erittäin paksun nahan kasvattanut henkilö voi antaa negatiivisuuden valua viemäriin. Vaikka toiset kyseenalaistaisivat alussa yrittäjän ja eteenpäin tähtäävän työntekijän kyvyt, ennen pitkää hyvät ideat, ahkeruus ja lahjakkuus tulevat löytämään oman yleisönsä. Niitäkin ihmisiä tulee vastaan, jotka osaavat arvostaa taitoja ja tahdonvoimaa.

Monet omien alojensa huippunimet eivät olisi päässeet asemaansa ilman kykyä erotella, milloin kritiikki on järkevää ottaa vastaan, milloin ei. Paksu nahka on kuin äänieritetty tila, jonne maailman äänet eivät yllä. Sen ylläpitäminen edellyttää päätöstä kuunnella ennen kaikkea omaa visiota ja näkemystä, ja jättää toisten mielipiteet täysin omaan arvoonsa, kirjoittaa Elite Daily.