Naisella teräsrinnat! Etumusta ei suunniteltu tähän tarkoitukseen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Juhlissa ihmiset esittelevät sopivassa humalassa hauskoja biletemppuja. Niihin voi kuulua esimerkiksi alkoholijuomilla tai ruumiinosilla leikittelyä. Nyt eräs nainen on esitellyt rintojensa mahtia YouTube-videolla.

YouTube
YouTube

Kyseinen temppu ei onnistu muilta kuin isorintaisilta neidoilta. Nainen onnistuu murskaamaan povellaan tyhjän juomatölkin. Tummaan pukeutunut videon päätähti onkin varsinainen terästissi. Pienirintaisempia hirvittää?

Naisen varustus ei sentään vedä vertoja maailman suurimmille rinnoille. Aikuisviihdetähti Chelsea Charms omaa Guinnessin ennätystenkirjan mukaan kookkaimman tissiparin. Rintojen uutisoitiin aiemmin olevan 12 kilon painoisia per povenpuolikas. Luku on kuitenkin todennäköisesti muuttunut paljon, koska 153XXX-kokoinen povi kasvaa 2,5 senttimetriä kuukaudessa.