Nyt kannattaa deittailla rokkimimmiä – tässä tärkeät syyt

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rouheammalla asenteella varustetut rokkimimmit rakastavat raskaamman musiikin lisäksi loistavasti soitettuja sooloja, keikkojen hikistä tunnelmaa, viskiä ja punaviiniä sekä tennareita ja t-paitoja. He välttävät valtavirran mukana kulkemista, mutta eivät massasta erottuakseen, vaan omia arvoja kunnioittaakseen.

Omat aatteet ja vaatteet kuljettavat näitä naisia seikkailusta toiseen ja he eivät pelkää huomista tai kadu mennyttä. Elämä on tässä ja nyt, ja jos mukana on hyvää musiikkia, eivät he valita oikein mistään. Elite Daily listasi hyviä puolia rokkimimmien treffailijoille. Heidän mukaansa rock n’ roll -asenteella varustetut naiset tekevät jokaisesta päivästä erilaisen juuri siksi, että he ovat kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavia.

Vaikka oman tiensä kulkijat vihaavat sitä, että heidät yritetään tunkea väkisin johonkin kastiin, niin muutama seikka kertoo hyvin naisen kantavan rokin leimaa otsassaan. Ensinnäkin he syttyvät ja huumaantuvat taidokkaasta kitarasoolosta. He käyttävät todennäköisesti päihteitä nautintomielessä ja osaavat viedä myös miehensä nirvanaan. He saattavat itkeä rikkinäisen levyn perään, mutta eivät kuitenkaan kuulosta koskaan sellaiselta. Rokkimimmi antaa miehelleen musiikkiin liittyviä lahjoja, kuten levyjä, keikkalippuja ja bändipaitoja.

Hänen omassa kaapissaan on tolkuttomasti t-paitoja. Jos hän menee shoppailee, on ostoslistalla aina myös musiikkijuttuja. Heitä ei kiinnosta muiden mielipiteet ja he uskaltavat näyttää aidot tunteensa niitä sen kummemmin peittelemättä. He osaavat myös kirjottaa koskettavia tai veikeitä kirjeitä ja viestejä kumppanilleen. Yleensä nämä naiset eivät sylje lasiin. He voisivat kuvitella asuvansa kiertuebussissa jopa kuukausia – helpostikin. Asennenaiset eivät pakota miestään kuuntelemaan listanimiä, elleivät hän löydä kappaleista aidosti jotain kuunneltavan arvoista. Tyttöystävänä tämä tapaus on helppo, sillä osta lahjaksi lempiyhtyeen tavaraa, niin hän on myyty.