Batman pian televisiosarjaksi – tältä näyttää maistiainen

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Batman on jo vuosikymmenten ajan seikkaillut sarjakuvien sivuilla, televisiossa ja elokuvissa. Pian hahmo tekee paluun televisioruutuihin, tällä kertaa oikeiden näyttelijöiden voimin toteutetussa sarjassa animaatioversion sijaan.

Gotham-sarja sijoittuu aikaan jolloin Batman, eli Bruce Wayne, oli vasta lapsi. Televisiosarjassa seurataan O.C.-sarjasta tutun Ben McKenzien esittämää etsivä James Gordonia, joka rikoksia tutkiessaan joutuu tekemisiin Gotham Cityn vaarallisen ja oudon alamaailman kanssa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Sarjan alkuasetelmana toimii Bruce Waynen vanhempien murha, joten Batmanin varmasti jo kaikkien tuntema syntytarina tullaan jälleen kerran kertaamaan sarjan aikana.

Yhdysvalloissa Fox-televisiokanavalla esitettävän Gothamin ensimmäinen traileri on nyt julkaistu. Trailerissa pääsemme tutustumaan etsivä Gordonin lisäksi lukuisiin muihin sarjakuvista tuttujen hahmojen nuorempiin versioihin, kuten Kissanaiseen, Pingviiniin, Arvuuttajaan, Myrkkymurattiin – ja tietenkin Batmaniin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.