Koulupoikien metallibändille miljoonien levytyssopimus

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalaiset Jarad Dawkins, Malcolm Brickhouse ja Alec Atkins ovat nousseet tavallisista newyorkilaispojista tuhansien tietoisuuteen. Kolmikko muodostaa Unlocking the Truth -metallibändin, joka herätti jo viime vuonna huomiota soittamalla musiikkiaan New Yorkin Times Squarella.

YouTube
YouTube

Sittemmin kolmikko on esiintynyt muun muassa Coachella-festivaaleilla. Nyt pojille on tarjottu huomattavan arvokasta levytyssopimusta, New York Post uutisoi. Yhtye on solminut Sonyn kanssa levytyssopimuksen, jonka uskotaan olevan jopa kahden miljoonan dollarin arvoinen. Lehti kuitenkin muistuttaa, että päästäkseen miljoonatienesteihin asti nuorukaisten levyn tulee myydä hyvin.

Tähän mennessä pojat ovat saaneet jo 60.000 dollaria ennakkoon. Kunnianhimoinen yhtye uskoo menestyvänsä, ja heidän Facebook-sivuillaan lukee, että he pyrkivät tulemaan yhdeksi maailman parhaimmista heavy metal -yhtyeistä. 12- ja 13-vuotiaat muusikot soittivat tällä viikolla Vans Warped Tourilla.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat