Star Trek -tähti kysyi Twitterissä miten NASA voi – sai eeppisen vastauksen

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Aikoinaan maailman suosituimpiin näyttelijöihin lukeutunut William Shatner on niittänyt menestystä niin valkokankaalla kuin televisioruuduissakin. Star Trek -sarjan myötä tähdeksi noussut mies on tehnyt uraa myös artistina, sillä tähti on julkaissut lukuisia spoken word -levyjä.

Nyt Shatner on tiedustellut Twitterissä miten Nasa voi, ja saanut kysymykseensä myös odottamattoman tyylikkään vastauksen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -
Twitter
Twitter

Taannoin William Shatner kertoi olevansa harmissaan siitä, ettei hänelle oltu tarjottu roolia uusissa Star Trek -elokuvissa toisin kuin sarjan toiselle veteraaninäyttelijälle, Spockia esittäneelle Leonard Nimoylle. Shatner ilmoitti haluavansa saada osan tulevista elokuvista.

80-vuotias kanadalaissyntyinen William Shatner nousi 1960-luvulla kulttisuosioon esittäessään Star Trek -televisiosarjassa USS Enterprisen kapteeni James T. Kirkin roolia. Hän on kirjoittanut roolistaan seitsemän kirjaa. Sittemmin Shatner on nähty kymmenissä elokuvissa ja yli sadassa televisio-ohjelmassa. Hänen ensimmäinen levytyksensä julkaistiin vuonna 1968, ja yhteensä levyjä on ilmestynyt kuusi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.