Riisunut Penelope Cruz ystävineen autiomaan kangastuksena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Latinotähti Penelope Cruz sai viime vuonna esikoislapsensa Lunan näyttelijämiehensä Javier Bardemin kanssa. Penelope Cruz on viettänyt hieman äitiyslomaa, mutta on ehtinyt työskentelemään esimerkiksi Agent Provocateur -vaatemerkin mainoskasvona.

YouTube
YouTube

Nyt 40-vuotias latinotähti nähdään sisarensa Monica Cruzin kanssa Agent Provocateurin tuoretta mallistoa esittelevällä mainosvideolla. Erittäin rohkealla videolla Penelopen johtama ryhmä mallikaunottaria saapuu aavikolle eksyneen miehen eteen, kiusoitellen tätä riisumalla vaatteitaan ja esittämällä seksikkään tanssin.

Penelope Cruz on viime vuosina nähty elokuvissa To Rome With Love, Vicky Christina Barcelona, Nine ja Sinkkuelämää 2. Hän tähdittää tänä vuonna ensi-iltansa saavaa ohjaajalegenda Riddley Scottin uutta elokuvaa The Counselor. Elokuvan näyttelijäkaarti on melkoinen, sillä mukana ovat esimerkiksi Cruzin aviomies Javier Bardem, Brad Pitt, Michael Fassbender ja Cameron Diaz.