Lapset halusivat Call of Duty pelin – isä vei Israeliin ja Syyriaan

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ruotsalainen toimittaja ja yliopiston professori Carl-Magnus Helgegren huolestui, kun hänen kaksi poikaansa pyysivät saada suositun Call of Duty -pelin. Lähi-idässä kirjeenvaihtajana työskennellyt isä ajatteli, että hänen lapsensa menettävät pelin myötä todellisuudentajun sotaan ja aseisiin liittyen, joten hän turvautui erikoiseen rakaisuun.

Mies kertoi pojilleen, että he saavat pelin, mikäli suostuvat lähtemään Lähi-itään paikan päälle katsomaan, miltä tilanne siellä oikeasti näyttää. 11-vuotias Leo ja 10-vuotias Frank suostuivat. Perheen miehet lähtivät toisaalla asuvan äidin suostumuksesta kymmeneksi päiväksi Israeliin ja sodan runtelemaan Syyriaan.

– Halusin näyttää lapsilleni sodan jälkeisen maailman. Karu tilanne koskee monien isiä, veljiä, siskoja ja äitejä, Carl-Magnus kertoi Daily Mailille.

Perhe vieraili Israelissa viime huhtikuussa, vain muutama kuukausi ennen Hamasin kanssa alkanutta konfliktia. Hän vei poikansa Jerusalemiin, missä he näkivät pakolaisleirillä eläneitä lapsia, joilla oli niukasti vettä juotavaksi. Ruotsalaiset lapset näkivät muun muassa pyörätuolissa istuneita poikia. Näitä sotaan liittyviä asioita ei näytetä peleissä.

Poikien mielipiteet muuttuivat reissun jälkeen. He eivät enää halua peliä.