Joan Rivers haudattiin – yksi hautajaisvieras hämmästytti irokeesissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Osbournen rokkariperheen tytär Kelly Osbourne erosi tammikuussa yllättäen poikaystävästään, julkkiskokki Matthew Mosshartista. Kerroimme äskettäin naisen villintyneen sinkkupäivillään ja ottaneen vapaudestaan ilon irti näyttävästi. Taannoin hän esimerkiksi otti päähänsä tatuoinnin.

Viime viikolla menehtynyt komedianne Joan Rivers haudattiin eilen New Yorkissa, ja hautajaisissa oli mukana sankka joukko viihdemaailman kärkinimiä. Yksi heistä oli Kelly Osbourne, jonka hiustyyli oli hautajaisten erikoisin. Hän nimittäin hämmästytti violetilla irokeesimaisella hiuskuontalollaan, joka oli kuitenkin hieman tyylitellysti kammattu sivuun.

Kelly Osbourne on kertonut, että tahtoo olla sinkkuna pitkään, vaikka naisen äiti on kehoittanut tytärtään panemaan uutta matoa koukkuun. Kelly kirjoittaa parhaillaan kirjaa ja suunnittelee omaa vaatekokoelmaansa. Hänestä on vuosien aikana kuoriutunut yksi muotimaailman vaikuttajista ja edelläkävijöistä.