Suurin osa meistä muistaa lapsuudestaan leikkikenttien ja koulujen pihoilta löytyvät keinut. Toiset lapset kilpailevat siitä kuka saa kiikussa kovimmat vauhdit tai pääsee korkeimmalle, toiset taas ottavat rauhallisemmin ja nauttivat hellävaraisesta keinumisesta.

Keinut eivät kuitenkaan ole ainoastaan ihmislasten mieleen. Tuore Youtuben CFS-kanavan video osoittaa että myös koirat voivat nauttia niissä istumisesta. Koostevideolla tavataan koiria jotka ovat omistajiensa avustuksella päässeet nauttimaan tästä yksinkertaisesta, mutta runsaasti iloa tarjoavasta keksinnöstä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koira tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.