Amanda Bynes suunnitteli vanhempiensa murhaa?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Moniongelmainen entinen lapsitähti Amanda Bynes on päässyt samoilla keinoilla otsikoihin kuin vuosi sitten. Naisen käytös kielii vakavista mielenterveysongelmista, ja hän syyttää ennen kaikkea muita ihmisiä ahdingostaan. Nyt hän on uhannut tappaa vanhempansa.

Amanda Bynes on julkisesti syyttänyt isäänsä seksuaalisesta ahdistelusta ja molempia vanhempiaan hänen rahavarojensa jäädyttämisestä. Nyt 28-vuotias nainen on uhannut tappaa vanhempansa, ja hän on laatinut mielessään seikkaperäisen suunnitelman tekotavasta. Tästä todisteena on TMZ-sivustolle kantautunut äänite. Amanda haaveilee, kuinka hän tappaa vanhempansa ja sytyttää heidän kotinsa palamaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Myöhemmin Amanda on vähätellyt sanomisiaan ja väittää Twitterissä, että hän jutteli karmeita suunnitelmia ainoastaan vitsimielellä. Näyttelijättären mukaan vanhemmat eivät anna hänelle tarpeeksi mammonaa, jotta hän voisi elättää itsensä. Hän ei saanut äskettäin vanhemmiltaan rahaa edes hotelliyösijaa varten, joten väsynyt Amanda nähtiin Beverly Hillsin tavaratalo Beverly Centerissä nokosilla.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.