Motoristi kiinni kaahailusta – ratsupoliisi piti miehelle saarnan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lontoon keskustassa kaahailemaan innostunut moottoripyöräkuski koki yllätyksen, kun ajotielle hänen eteensä pysähtyi kaksi ratsupoliisia. Vain hetkeä ennen mies kiihdytteli tiellä ja keuli moottoripyörällään. Tien varressa olleet poliisit kuulivat ja näkivät kaahailun ja pysäyttivät motoristin keskelle tietä.

YouTube
YouTube

Huvittavassa videossa motoristi yrittää selitelllä, että hän vain halusi kokeilla pyörän tehoja eikä hän oikeastaan ajanut ylinopeutta. Poliisi kieltäytyy uskomata miehen selittelyjä ja alkaa saarnata hänelle kaahailusta. Ratsujen selässä istuskelevat poliisit eivät kuitenkaan aio sakottaa miestä, vaan ainoastaan puhua hänelle järkeä päähän.

Kun motoristi kysyy poliisilta, täytyykö hänen sammuttaa hänen ajokameransa, tokaisee poliisi, että ei tarvitse ja itseasiassa on hyvä että tilanne tallentuu videolle, jotta mies voi näyttää videon kavereilleen. Poliisi vitsailee, että ratsupoliisin saarna kannattaa jakaa kavereillekin ja muistaa jatkossa, että tiellä noudatetaan varovaisuutta ja nopeusrajoituksia.

Saarnan päätyttyä poliisi tunnustaa itsekin olevansa motoristi ja tietävänsä tasan tarkkaan, kuinka mukavaa on testata menopelin tehoja. Miehen ja poliisin tiet eroavat, kun poliisi sanoo: ”Menehän tiehesi siitä, äläkä tule takaisin!”. Mies on kirjoittanut videonsa kuvatekstiin, ettei ole eläessään tavannut yhtä mukavia poliiseja.