Nerokas jäinen viinicooleri pukinkonttiin – nyt pysyy juoma kylmänä!

Lux Ruoka · Stara.fi

Monissa perheissä pohditaan parhaillaan kuumeisesti millaisia joululahjoja lähimmäisille ostettaisiin. Lahjojen halutaan usein olevan samaan aikaan hauskoja, mutta myös käytännöllisiä ja tarpeellisia. Eräs nämä tarpeet täyttävä lahjaidea voisi hyvinkin olla jäinen viinicooleri.

finaltouchjaaviinicooleri06122014b

finaltouchjaaviinicooleri06122014a

Ystävillekin kelpaa esitellä esimerkiksi valkoviinille tai shampanjalle tarkoitettua cooleria, joka on ensin valmistettu jäädyttämällä se pakastimessa. Sulaessaan jää viilentää tyylikkäästi pulloa ja sulamisvesi valuu kätevästi astiaan pöytää sotkematta. Veden sekaan voi lisätä esimerkiksi marjoja. Suomessa jäistä viinicooleria myy ainakin Superkauppa.com.

Toinen mielenkiintoinen joululahjaidea samasta aihepiiristä voisi olla metalliset ”jääpalat”, jotka viilentävät juoman laimentamatta kuitenkaan juomaa sulamisvedellään. Pakastimessa jäädytettävät kuutiot on tehty ruostumattomasta teräksestä.

metallijaapala06122014

Tosimiehen valinta juoman viilentämiseen olisi kuitenkin Kuolemantähti-jääpala. Yksi iso jääpala on näyttävämpi kuin monta pientä. Star Wars -teemaisen jääpalamuotin saatavuudesta Suomessa ei ole tietoa, mutta sen saanee tilattua kansainvälisistä verkkokaupoista.

deathstaricecube06122014