Pornoa katsovilla miehillä muita parempi seksielämä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aikuisviihteen katsomisesta voidaan olla montaa mieltä. Osa kertoo avoimesti katsovansa sitä, osa kieltää häpeillen – ja osaa kieltää ylpeänä. Uuden ResearchGate-sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan on kuitenkin huomattu, että aikuisviihdettä katsovilla miehillä on parempi seksielämä.

Jotkut pitävät aikuisviihteen katsomista huonona asiana, sillä se voi vieraannuttaa katsojaa oikeasta seksistä tai antaa kokemattomalle väärän kuvan siitä, millaista seksi oikeasti on. Kalifornian yliopistolla tutkittiin 280 miehen aikuisviihteen kulutusta ja sitä, miten se on vaikuttanut heidän oikeaan seksielämäänsä.

Tutkimuksesta saatiin Mirror-lehden mukaan selville, että aikuisviihdettä katsovilla miehillä oli parempi seksielämä, koska he kiihottuivat herkemmin. Seksin katsominen ei siis heikentänyt erektion saamista vaan päinvastoin. Visuaalisen stimulaation saaminen auttoi miehiä innostumaan myös parisuhteissaan visuaalisuudesta, vaikka todellisuus olisikin ollut aikuisviihteen kohtauksista kaukana.

Aikuisviihdettä katsovilla kiihottumisaste oli korkeampi kuin niillä, jotka eivät katsoneet sitä. Tutkijat ovat epävarmoja siitä, parantaako aikuisviihde kiihottumista tavallisessa elämässä vai ovatko aikuisviihdettä paljon kuluttavat miehet jo muutenkin aktiivisempia. Se on kuitenkin nyt todettu, että aikuisviihde ei heikennä kiihottumista tai tee erektion saamisesta vaikeampaa.