Kimin ja Kanyen toisesta lapsesta South West?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Realitytähti Kim Kardashianin ja räppäri Kanye Westin vuonna 2013 syntynyt yhteinen esikoislapsi sai nimen North West. Taannoin Kimin uutisoitiin odottavan pariskunnan toista lasta. Luonnollisesti uuden vauvan on huhuttu saavan nimekseen South West.

Kim Kardashian on kommentoinut tulevaa lastaan koskevia nimihuhuja NPR-sivustolle. 34-vuotias tähti kertoo, että väitteillä ei ole minkäänlaista totuuspohjaa. Kimin mukaan South West -nimi olisi typerä, sillä pohjoinen on parempi suunta kuin etelä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– En usko, että nimeämme lastamme toisen ilmansuunnan mukaan, Kim kommentoi.

Monet mediat ovat myös jo raportoineet, että Kimin ja Kanyen tuleva lapsi olisi poika. Joidenkin väitteiden mukaan Kim odottaa puolestaan kaksosia. Tähti on kuitenkin itse kiistänyt myös nämä huhut.

– Olen kuullut kaikenlaista. Suurin osa tästä informaatiosta on perätöntä, Kim kuittaa huhut.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.