Näyttelijältä upea Liam Neeson -imitaatio – aiheuttaa kylmiä väreitä?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittujen Family Guy ja American Dad -animaatiosarjojen luoja Seth MacFarlane teki vuonna 2012 uuden aluevaltauksen ohjaamaalla Ted-elokuvan. Tänä kesänä huonotapaisen nallekarhun seikkailut saavat jatkoa Ted 2 -elokuvan muodossa.

Seth MacFarlane vieraili taannoin Jimmy Fallonin The Tonight Show -ohjelmassa. Ääninäyttelijänäkin töitä tehnyt mies kuultiin imitoimassa ohjelmassa näyttelijä Liam Neesonia, omaksuen tähden Taken-maneerit varsin hyvin. MacFarlane matki parhaansa mukaan myös Poliisiopisto-elokuvista tuttua Bobcat Goldthwaitia ja koomikko Ray Romanoa.

Family Guy -sarjan luoja Seth MacFarlane tunnetaan myös käsikirjoittajana, ohjaajana, näyttelijänä ja muusikkona. Suosittujen animaatiosarjojen ja Ted-elokuvien työstämisen ohella mies ohjasi vuonna 2014 ensi-iltansa saaneen A Million Ways to Die in the West -komedia ohjaamisesta.