Lesbopariskunta poltti talonsa – lavastivat viharikokseksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Häikäilemätön pariskunta on jäänyt kiinni tekemiensä rikosten sarjasta. Carol Ann ja Laura Jean Stutte olivat nimittäin polttaneet oman kotinsa vakuutusrahojen toivossa. Naiset olivat lavastaneet tulipalon ja he väittivät viranomaisille sen olleen viharikos.

Toinen naisista oli jopa maalannut spraymaalilla talon seinään tekstin: ”Homot!”, jotta teko näyttäisi vihamieliseltä. Naiset syyttivät tuhopoltosta homofobisia naapureitaan. Kukaan naapureista ei kuitenkaan tunnustanut tekoa ja monet heistä kertoivat, ettei heillä ollut mitään samaa sukupuolta olevien parisuhteita vastaan.

Talon tuhopoltto tapahtui vuonna 2010. Viranomaiset käynnistivät laajan tutkinnan asiasta ja viharikosta alkoi tutkia myös FBI. Tutkinta on saatu päätökseen ja on selvinnyt, että naiset olivat itse olleet kotinsa tuhopolton taustalla.

Knoxville News Sentinet -lehden mukaan naiset olivat häikäilemättömästi esittäneet uhreja ja tehneet vakavia syytöksiä. Yhteisö oli järkyttynyt tutkinnan tuloksista, sillä naiset olivat saaneet valtavasti tukea kaupungin asukkailta kokemansa vääryyden takia. Nyt kaikki on paljastunut vain vakuutuspetosjuoneksi. Carol Ann ja Laura jean Stutte tulevat saamaan pian syytteet vakavista rikoksistaan.