Nainen allerginen WLAN-verkoille – valtiolta tukea 890 euroa kuukaudessa

Digi Viihdeuutiset · Annika Kela

Ranskan oikeustuomioistuin on antanut päätöksen, jonka mukaan Marine Richardille on maksettava kuukausittain työkyvyttömyyseläkettä hänen elektroallergiansa takia. Richard ei ole enää työkykyinen, sillä hän kärsii Electro Hyper Sensitivity -elektroherkkyysallergiasta.

Marine on saanut lääkäriltä lausunnon, jonka mukaan hän on allerginen sähkömagneettisille aalloille. Se tarkoittaa sitä, että 39-vuotias saa allergisia reaktioita muun muassa matkapuhelinten, Internet-modeemien, televisioiden ja kaukosäätimien käyttämisestä.

Sairautensa takia Marine on joutunut jättämään työnsä paikallisella radioasemalla. Ranskan valtio maksaa Richardille kuukausittain 890 euron suuruista työkyvyttömyyseläkettä. Daily Mail -lehden mukaan harvoissa maissa EHS-allergia on tunnistettu sairaudeksi, sillä muun muassa Espanjassa Electro Hyper Sensitivity -allergiaa ei ole tunnistettu.

Uusimmat