Suomalainen stand up -koomikko Tomi Haustola on julkaissut Spotifyssa uusimman esityksensä Maisemareittiä. Tätä ei ole kukaan suomalainen koomikko aikaisemmin tehnyt.
– Halusin viedä suomalaista stand upia moderneihin jakelukanaviin. Ajatus Spotify-julkaisuun tuli yleisöltä. Moni kysyi minulta, voiko esitykseni kuulla Spotifyssä. Nyt sen voi, Tomi Haustola kertoo.
Yhdysvalloissa stand up -äänitallenteiden julkaisulla on pitkät perinteet jo vinyyliajoilta. Spotifyn ansiosta uusia ja vanhoja stand up -keikkatallenteita pystyy nykyään kuuntelemaan ilmaiseksi netissä.
Suomessa ei ole ollut stand up -audioperinnettä, lukuunottamatta Riku Suokkaan vuonna 2003 julkaisemaa live-CD:tä. Haustola toivoo, että ensimmäinen Spotify-julkaisu innostaisi muitakin suomalaisia koomikoita julkaisemaan laadukasta, hyvin tuotettua materiaalia uusien julkaisukanavien kautta.
Tomi Haustola on 33-vuotias stand up -koomikko. Hän aloitti uransa vuonna 2009 ja on tehnyt yli tuhat keikkaa ympäri Suomea. Haustola on YLE Naurun Tasapainon 2014 -finalisti ja YLE Noin Viikon Uutiset -ajankohtaissatiirin käsikirjoittaja. Hän on toiminut yleisölämmittelijänä muun muassa televisio-ohjelmissa Tähdet tähdet, Hyvät ja huonot uutiset sekä Dancing on Ice.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Spotify, Tomi Haustola tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.