Levyjätti väitti omistavansa Paljon onnea vaan -kappaleen – oikeus oli toista mieltä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme kaksi vuotta sitten kuinka monikansallinen levy-yhtiö Warner/Chappell väitti omistavansa tekijänoikeudet Paljon onnea vaan -kappaleeseen, jota lauletaan päivittäin miljoonissa kodeissa ja sadoilla eri kielillä. Tapaus johti lopulta oikeusjuttuun ja miljoonavaatimuksiin.

Tänään BBC uutisoi, että Warner/Chappell on hävinnyt oikeusjutun, eikä siten omista oikeuksia klassikkokappaleeseen. Levy-yhtiö luuli ostaneensa kappaleen oikeudet vuonna 1988, kun se osti Summy-yhtiön. Tuomari George King kuitenkin katsoi nyt, että Summy-yhtiön vuonna 1935 ostamat oikeudet eivät olleet sisältäneet suosittua synttärikappaletta, vaan ainoastaan tietynlaisen pianoversion kappaleesta ilman sanoituksia. Siten myöskään Warner/Chappell ei voinut omistaa oikeuksia synttärikappaleeseen.

Oikeusjuttu sai alkunsa, kun tuotantoyhtiö Good Morning to You Production Corp. ryhtyi tekemään dokumenttia 122 vuotta sitten sävelletyn Paljon onnea vaan -kappaleen historiasta. Pian levy-yhtiö Warner/Chappell otti yhteyttä tuotantoyhtiöön ja väitti omistavansa kappaleen oikeudet. Levy-yhtiö vaati dokumentin tekijöiltä 1.500 dollarin korvausta kappaleen käyttämisestä. Tuotantoyhtiö oli kuitenkin asiasta eri mieltä.

Tuotantoyhtiön Rupa Mary ja Robert Siegel veivät asian oikeuteen, jossa he vaativat tuomioistuinta vahvistamaan, että Paljon onnea vaan -kappaleen tekijänoikeudet eivät kuulu kenellekään. Tuottajien mukaan levy-yhtiö oli rahastanut kappaleella perusteettomasti miljoonia dollareita. Warner/Chappell oli ansainnut vuosittain jopa kaksi miljoonaa dollaria laskuttamalla kappaleen käytöstä muun muassa mainoksia, elokuvia ja televisiosarjoja.