Minne kotiavaimet juoksulenkillä? Tämä niksi ratkaisee ongelman

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsena avaimet roikkuivat kaulassa, mutta nykyisin ne kulkevat joko taskussa tai käsilaukussa. Avaimet ovat saattaneet tuottaa päänvaivaa etenkin lenkkeilijöille, sillä toisinaan juoksuvaatteista puuttuvat taskut. Osa piilottaa avaimet kotinsa lähistölle juoksulenkin ajaksi.

Toiset jättävät uhkarohkeasti oven auki. PureWow-sivusto esittelee nyt vinkin, miten avain kulkee kätevästi mukana myös juoksulenkkien aikana.

Irroita avaimenperä ja pujota avain kiinni kengännauhaan. Tällä yksinkertaisella vinkillä säästyy avaimenperien kilinältä ja painolta, eikä tarvitse pelätä avaimen putoamista tai vääriin käsiin joutumista.

Uusimmat