Nerokas siivouskikka: Greippi saa kylpyhuoneen kiiltämään

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Luonnon omat tuotteet saattavat olla lian poistamiseen yhtä tehokkaita kuin kaupoissa myytävät kemialliset superpesuaineet. Esimerkiksi sitrushedelmiä voi käyttää kodin puhdistamisessa turvallisesti ja tehokkaasti.

Suurikokoinen greippi soveltuu syömisen lisäksi myös kylpyhuoneen puhdistamiseen. Halkaise hedelmä ja ripottele roima kerros suolaa hedelmälihan päälle. Sitten ei muuta kuin hankaamaan tahroja pois esimerkiksi kylpyammeesta. Huuhtele lopuksi vedellä.

Greippi jatkaa sitruunan tavoin yhtenä näppärimpänä kodin siivousvälineenä. Kerroimme taannoin, että esimerkiksi mikroaaltouunin saa puhdistettua helposti lämmittämällä puolikasta sitruunaa minuutin ajan mikrossa, Pure Wow kertoo. Luukun avattua huomaa, kuinka sitruunan hapot ovat tunkeutuneet likaan, ja mikrosta tulee nopeasti puhdas pyyhkäisemällä.

Uusimmat