Taapero tanssii äidin koroissa – Beyoncen liikkeet hallussa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienet tytöt saattavat ihailla kauniita naisia, heidän vaatteitaan ja korkeita korkojaan. Monet lapset kokeilevat jo pienenä äidin huulipunaa ja testaavat isoja korkokenkiä jalkaansa. Yksi taapero ihailee Beyoncea ja on ottanut laulajattaren tanssiliikkeet hyvin haltuunsa äidin korkokengät jalassa.

YouTube-videolla nähdään pieni tyttö, joka katsoo televisiosta tulevaa Beyoncen Single Ladies -kappaleen musiikkivideota. Taapero on tainnut nähdä videon muutamia kertoja aikaisemminkin, koska lapsi muistaa kaikki laulajan tanssiliikkeet.

Tytöllä on yllään upea asustus, jonka äidin korkeat korkokengät vielä kruunaavat. Taapero tallustaa taitavasti television edessä korkeilla koroilla ja heiluttelee takapuoltaan musiikin tahtiin. Tytöllä on myös hienosti hallussaan Beyoncen diivamaiset käsiliikkeet, jotka tyttö tekee juuri oikealla hetkellä.

Uusimmat