Haaksirikkoutuivat autiolle saarelle – elokuvatemppu pelasti purjehtijat

Viihdeuutiset · Annika Kela

Autiolle saarelle haaksirikkoutuneet purjehtijat ovat kokeneet ihmepelastumisen Mikronesiassa, Tyynellä merellä. Saaren yli lentäneen lentokoneen miehistö oli huomannut rannalla palmunlehdistä tehdyn kyltin, jossa luki ”APUA”.

Yhdysvaltain laivastoon kuulunut P-8-kone ilmoitti havainnosta pelastuslaitokselle ja purjehtijat käytiin noutamassa saarelta. Mikronesia koostuu yli 600 saaresta, joista monet ovat asuttamattomia. Miesten löytymistä on pidetty ihmeenä, vaikka heidän katoamisensa jälkeen Mikronesiassa olikin käynnistetty etsintä- ja pelastusoperaatio.

Purjehtijat olivat olleet matkalla Weno-saarelle, kun heidän veneensä kaatui aallokossa. New York Daily News -sivuston mukaan purjehtijat olivat onnistuneet uimaan viiden kilometrin päässä olevalle saarelle. Haaksirikkoutuneet miehet olivat saarella kolme päivää ja he pelkäsivät jäävänsä sinne loppuiäkseen. Tarinalla on onneksi onnellinen loppu ja purjehtijat ovat päässeet takaisin perheidensä luo.