The Rock lanseerasi herätyskellon: ”Nouset kun minä käsken!”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miltä kuulostaisi ajatus herätä joka aamu näyttelijänä, kehonrakentajana ja showpainijana tunnetun Dwayne ”The Rock” Johnsonin inspiroivaan ääneen? Nyt se on mahdollista, sillä iOS ja Android -puhelimille on saatavilla ilmainen, virallinen The Rock -herätyskello.

The Rock Clock pitää sisällään 25 erilaista Dwayne Johnsonin itsensä nauhoittamaa herätysääntä. Torkutusnappi ei ole toimintatähden tyyliä, joten sellaista puhelimesta ei löydy lainkaan. Kun The Rock käskee sinut ylhäälle, silloin sinun tulee nousta ylös.

Sovellus pyytää käyttäjää asettamaan itselleen jonkin päämäärän, kuten pudottaa painoa tietyn määrän verran. Tämän jälkeen sovellus kysyy milloin käyttäjä haluaa ”murskata” tavoitteensa, vai haluaako hän jättää päättymispäivän avoimeksi. Dwayne Johnson tarjoaa apua tavoitteiden saavuttamisessa motivoivien puheiden avulla.

The Rock Clock -sovelluksen voi myös halutessaan asettaa herättämään päivittäin samaan aikaan, kuin Dwayne Johnson itse herää. Tämä saattaa tapahtua esimerkiksi 03:50 aamuyöstä.

– Päämäärämme eivät saavuta itse itseään. Nyt voit tavoitella niitä The Rock Clockin avulla, tähti julistaa sovelluksen julkaisutiedotteessa.

From this historic day forward – I'm waking your ass up;). The #RockClock has arrived. This app is FREE. Download NOW in my bio. We've spent over a year engineering this app for you. Our goal was create a free, direct, uncomplicated, cool, motivating app to help us all get after our goals every morning. I also wanted to totally disrupt the traditional "morning alarm" system we all use on our phones. We created fun, cheesy bad assery alarm tones (yes, that's me really singing and playing guitar to wake your ass up;) and one of my favorite features of the #RockClock is the dreaded snooze button does not exist. Absolutely BEST part of #RockClock is that I'll be able to track all your goals and you'll track mine. We'll chase our greatness and kick some ass. Or get our asses kicked;) Either way, we'll do it together. Enjoy the free app, share your goals with me and world by using the hashtag #ProjectRock. I'll be shouting you guys out personally via video messages on this app, so let's chase our greatness, get after it and as always have some fun along the way. Aaaaand one more thing.. there's also a function where you sync your phone with mine and you wake up when I wake up. But your candy ass probably ain't ready for that kinda magical action 😉🦄. #RockClock #ProjectRock #ByeByeSnoozeButton #HelloGreatness

Video, jonka therock (@therock) julkaisi

Uusimmat