Kyläläiset luulivat löytäneensä enkelin – olikin pumpattava Barbara

Viihdeuutiset · Stara.fi

Indonesiassa on tapahtunut erikoinen tilanne, kun pienen kylän asukkaat löysivät maaliskuussa auringonpimennyksen jälkeen merestä ihmishahmon. Kalastajan nosti Sulawesin alueella Banggain saarten liepeiltä merestä naishahmon, jonka asukkaat uskoivat olevan taivaallinen lahja kyläläisille.

Twitter
Twitter

Kalastajan perhe otti löydöksen haltuunsa ja piti siitä hyvää huolta. Pian sosiaalisessa mediassa alkoi levitä valokuvia, joissa löydön kerrottiin olevan enkeli. Lopulta poliisi ryhtyi selvittämään asiaa, koska enkeliväitteet alkoivat aiheuttaa epävakautta kyläyhteisössä. Pian karu totuus enkelistä paljastuikin, indonesialainen Detik-uutissivusto kertoo.

Poliisi nimittäin huomasi tutkimuksissaan, että merestä ei ollutkaan löytynyt enkeli, vaan tavallinen puhallettava seksinukke, jolle kyläläiset olivat pukeneet vaatteet ylle. Paikallinen poliisipäällikkö kertoi Detikille, että asukkaat eivät tienneet millainen on seksinukke.