NOFX-laulaja kävi vieroitushoidossa: ”En aio lopettaa alkoholin ja huumeiden käyttöä”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Pohjoiskalifornialainen NOFX-bändi on yksi maailman menestyneimmistä punk-yhtyeistä. Yli kahdeksan miljoonaa äänitettä maailmanlaajuisesti myyneen yhtyeen laulajabasisti Fat Mike on hakeutunut vieroitushoitoon.

Amerikkalainen Michael John Burkett, tutummin Fat Mike, on viihtynyt katkaisuhoidossa alle viikon. Mies julisti, että ei aio lopettaa alkoholin tai huumeiden käyttöä, vaikka kirjautui losangelesilaiseen hoitolaan vapaaehtoisesti. Ainoa syy pikavisiitille oli päästä eroon riippuvuutta aiheuttavista Percocet-reseptilääkkeistä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Punk-kulttuurille tyypilliseen tapaan mies kulkee tietoisesti valtavirtaa vastaan. Legendaarinen hahmo on kertonut TMZ-julkaisulle, että kipulääkkeet aiheuttivat hänelle vatsakipuja. Lääkärit päästivät herran pois kuuden hoitopäivän jälkeen.

– En ole raitistumassa. Kävin ottamassa pienen tauon terveyteni takia. Aion jatkaa ryyppäämistä ja huumeiden käyttöä, mies napauttaa.

Vuonna 1983 perustettu NOFX tulee kesäkuussa Eurooppaan kiertueelle. Suomeen bändi ei ehdi, mutta se esiintyy muun muassa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Fat Mike soittaa myös superbändi Me First and the Gimme Gimmesin riveissä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.