Ravintola kielsi pahanhajuiset asiakkaat – tupakoitsijoille hajusakko!

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tokiossa sijaitseva Kyobashiya Curry -niminen ravintola on kiinnittänyt ulko-oveensa lapun, jossa kerrotaan paikan hajua koskevista säännöistä. Ravintolan omistaja on nimittäin kieltänyt kaikkia tupakoitsijoita tai vahvasti hajuvettä käyttäviä astumasta sisään hänen yritykseensä.

Ravintoloitsija Tomoyo Yukino kertoo, että hän joutuu käännyttämään noin 30 ihmistä ovelta kuukausittain. Syynä on asiakkaiden paha haju, joka johtuu esimerkiksi tupakanpoltosta. Ravintola haluaa pitää paikkansa tuoksun taivaallisena ja puhtaana, jolloin curryn aromit pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.

RocketNews24-sivusto paljastaa, että pahanhajuiset asiakkaat joutuvat maksamaan ravintolalle sakkoa. Hajumaksu on 24 euroa. Ravintola ei ole saanut kovinkaan hyviä arvosteluja sosiaalisessa mediassa, mutta sillä oikeus on valita asiakkaansa.