Strutsi kyllästyi kuvaamiseen – nappasi älypuhelimen miehen kädestä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Youtubessa jaetulla videolla tavataan strutsi, joka ei selkeästi halunnut tulla kuvatuksi. Hauska välikohtaus tapahtui Yhdysvaltojen Teksasissa sijaitsevassa safaripuistossa. Youtube-käyttäjä Sean Friedrich tarjosi maantiellä olleelle strutsille leipää kuvaten lintua samalla.

Yhtäkkiä eläin tarttuikin nokallaan leivän sijaan miehen puhelimeen, heittäen sen maahan. Friedrich kertoo Huffington Post -lehdelle puhelimen levänneen maassa noin minuutin ajan hänen yrittäesään harhauttaa strutsia. Puhelin ei mennyt rikki, mutta sen ruutuun ilmestyi linnun nokan jättämä jälki.

– Saimme tapauksesta pitkät naurut. Kyseessä oli yksi reissumme ikimuistoisimmista hetkistä, Sena Friedrich kertoo.