Sadat corgit täyttivät uimarannan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaliforniassa nähdään kesäisin lukisia yleisötapahtumia, mutta San Franciscossa taannoin järjestetty kokoontuminen kuuluu niistä epäilemättä söpöimpiin. Paikalliselle uimarannalle kerääntyi nimittäin satoja corgi-rotuisia koria.

Ocean Beachilla järjestettiin lauantaina 25. kesäkuuta Corgi Con -tapahtuma. Sen myötä rannan valloitti yhteensä yli 800 lyhytjalkaista ja sitäkin innokkaampaa koiraa omistajineen.

Tapahtumassa järjestettiin tänä vuonna muun muassa naamiaiskisat ja corgien kilpajuoksut. Nähtiinpä päivän aikana jopa romanttinen kosimistilanne, kun corgeja rakastava pari meni kihloihin. Corgi Con järjestetään San Franciscossa kahdesti vuodessa. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran tämän vuoden lokakuussa.