Uutuuskirja ei sovi kärsimättömälle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Haastavia älytehtäviä sisältävät kirjat eivät ole varsinaisesti uusi keksintö, mutta harva niistä on yhtä näyttäviä ja kekseliäitä kuin Codex Silenda. Puisen kirjan sivuja voi kääntää vasta siinä vaiheessa, kun edellinen tehtävä on ratkaistu.

Codex Silenda pitää sisällään yhteensä viisi haastavaa älytehtävää. Pelaajan etenemisen myötä hän pääsee lukemaan myös kirjassa olevaa tarinaa Leonardo Da Vincin työpajassa työskentelevästä harjoittelijasta.

Brady Whitneyn kehittelemälle pulmapelikirjalle on haettu Kickstarter-varainkeruusivustolla. Alun perin tavoiteltu summa on sittemmin ylittynyt jo yli viisinkertaisesti.