Verenpaine alemmaksi luonnon antimilla

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet ihmiset kärsivät korkeasta verenpaineesta. Korkea verenpaine lisää riskiä sairastua moniin erilaisiin sairauksiin, joita ovat muun muassa diabetes ja metabolinen oireyhtymä, minkä lisäksi henkilön näkö voi heikentyä ja sydänkohtauksen ja aivoinfarktin riski kasvaa huomattavasti.

Moni laskee verenpainettaan lääkkeiden avulla, mutta apua pystyy Healthline-sivuston mukaan löytämään myös monista luonnollisista kasveista ja mausteista. Esimerkiksi basilikan ja kardemumman on huomattu alentavan verenpainetta.

Myös kanelilla on nähty hyviä vaikutuksia verenpaineen laskuun, minkä lisäksi kaneli auttaa myös diabeteksen hoidossa. Pellavansiemenet, valkosipuli ja inkivääri auttavat myös alentamaan verenpainetta. Pellavansiemenet sisältävät suuria määriä omega 3 -rasvahappoja, jotka tutkitusti auttavat korkeaan verenpaineeseen.

Valkosipuli alentaa verenpainetta laajentamalla verisuonia, ja inkivääri auttaa vilkastuttamalla verenkiertoa ja rentouttamalla verisuonien ympärillä olevia lihaksia. Sekä valkosipuli että inkivääri auttavat verta virtaamaan vapaammin, minkä vuoksi verenpainekin laskee.