Koskettava kuva leviää: Lopetettava kissa piti omistajaa vielä kerran kädestä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rakkaan lemmikkieläimen lähettäminen viimeiselle matkalle on aina raskasta ja surullista. Nyt sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuva, joka saa kenen tahansa eläinten ystävän silmät kostumaan. Andrew Bernhardin kissa, Little Andrew ehti olla miehen rakas lemmikki peräti 15 vuoden ajan.

Viime aikoina eläimen terveydentila kuitenkin heikkeni huomattavasti. Kävi selväksi, että Little Andrew jouduttaisiin lopettamaan.

– Little Andrew oli ollut vierelläni pitkään, mutta loppuaikoina sen puhti tuntui olevan lopussa. Kissa ei syönyt tai juonut, lopetti kehräämisen eikä ollut enää oma itensä, Bernhard kuvailee Buzzfeed-sivustolle.

– Olisi ollut itsekästä pitää kissa vain sen takia, että en halunnut menettää sitä, mies jatkaa.

Mies julkaisi Redditissä koskettavan kuvan matkalta kohti lemmikkinsä viimeistä eläinlääkärikäyntiä. Siinä kissa pitää omistajaansa ja hänen vaimoaan vielä kerran kädestä tassullaan. Miehen mukaan Little Andrew oli aina ollut ihmisläheinen sylikissa, joten viimeinen rakkaudentunnustus ei tullut omistajille yllätyksenä.

He held our hands on his last trip to the vet. Little Andrew was much stronger than his mom and I. from cats

Uusimmat