Pikkutyttö näki kodittoman ravintolan edustalla – seuraus saa onnen kyyneleet silmiin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Lapset ovat siitä ihastuttavia, että heille ei ole usein ehtinyt vielä syntyä minkäänlaisia ennakkoasenteita toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Kaikenlainen syrjiminen esimerkiksi etnisyyden tai taloudellisen tilanteen perusteella on heille usein vierasta. Nyt siitä nähdään upea esimerkki.

Perheenisä Eddie Scott oli lounastamassa ravintolassa yhdessä tyttärensä kanssa, kun he saivat ruoka-annokset eteensä. Samaan aikaan perheen Ella-tytär oli kiinnittänyt huomiota ravintolan ikkunan ulkopuolella penkillä istuvaan kodittomaan, jonka hän arveli olevan nälkäinen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Ella kysyi isältään voisiko hän viedä ruoka-annoksensa kodittomalle miehelle, ja isä suostui siihen oikopäätä. Niinpä tytär marssi ulos ravintolasta viemään oman ravintolaruokansa kodittomalle miehelle. Kyseessä oli pieni asia tytölle, mutta kodittomalle varmasti viikon kohokohta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.