Poliisipartio Brad Pittin kotiin – kävi käsiksi lapsiinsa lentokoneessa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi tämän viikon suurimmista puheenaiheista mediassa on ollut Brad Pittin ja Angelina Jolien yllättävä ero. Eilen People ja TMZ -verkkolehdet kertoivat Hollywoodissa leviävistä huhuista, joiden mukaan Pitt olisi pahoinpidellyt lapsiaan yksityiskoneessaan viime viikolla.

Pahoinpitelyväitteille ei ole saatu vahvistusta, mutta Los Angelesin poliisi näyttää ottavan asian silti vakavasti. Eilen pian paljastuksen jälkeen perheen asunnolle nähtiin saapumassa poliiseja. Los Angelesin poliisivoimien ja lastensuojeluviranomaisten kerrotaan tutkivan parhaillaan tapausta.

Splash
Splash

Brad Pitt muutti pois perheen kotoa keskiviikkona, jo vuorokauden kuluessa siitä, kun hän itsekin sai kuulla tilanteesta. Eron taustalla on epäilty olleen myös Pittin päihdeongelma tai pettämistapaus. Arvioiden mukaan nämä kaikki linkittyvät lopulta toisiinsa.

TMZ-sivuston mukaan pariskunta olisi ollut lapsineen yksityislennolla viime keskiviikkona. Brad Pittin kerrotaan olleen humalassa, ja alkaneen raivota lapsilleen kesken lennon. Silminnäkijöiden mukaan Pitt olisi käynyt lopulta käsiksi lapsiin.

Uusimmat