Alkoholin täyskieltoa vaatinut poliitikko kiinni rattijuopumuksesta – ja huumeista!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jokaisesta maasta löytyy poliitikoita, jotka itse toimivat päinvastoin kuin saarnaavat. Yhdysvalloissa eräs sellainen on nyt jäänyt nolosti rysän päältä kiinni poikkeuksellisen nololla tavalla. Entinen Arkansasin osavaltion senaattori Gilbert Baker narahti nimittäin samanaikaisesti rattijuopumuksesta ja huumeista.

Baker ajoi taannoin alkoholin myyntikieltoa kotikaupunkinsa ravintoloihin. Ilmeisesti miehen omat periaatteet ovat kuitenkin hieman toisenlaiset, sillä hänet pidätettiin ajettuaan autoa päihteiden vaikutuksen alaisena. Puhalluksesta kieltäytyneen poliitikon veressä oli alkoholia 1,49 promillea, ja sen lisäksi tutkimukset paljastivat myös metamfetamiinin käytön.

Osavaltion raja rattijuopumukselle on 0,8 promillea, ja Baker saa syytteen törkeästä rattijuopumuksesta ja autoilusta huumeiden vaikutuksen alaisena. Tuomioistuin päästi poliitikon erittäin vähällä tuomiten hänet vain kahden päivän ehdottomaan vankeustuomioon ja 1.225 dollarin sakkoihin. Mies on sittemmin pyytänyt tekoaan julkisesti anteeksi.

Uusimmat