Hurjapää pelasti lapsen kerrostalon ikkunasta – uskomaton urotyö videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Verkossa levinneellä videolla nähdään uskomaton tilanne, jossa tosielämän Hämähäkkimieheksi kutsuttu sankari pelastaa pulaan joutuneen lapsen. Tilanne taltioitiin Kiinan Shandongin maakunnassa sijaitsevassa Liaochengin kaupungissa.

Videolla Liang Lei -niminen mies kiipeää talon seinää pitkin paljain käsin, ilman minkäänlaisia turvavarusteita. Kyseinen mies ei kuitenkaan kiipeillyt talon seinää pitkin esitelläkseen taitojaan Youtubessa. Sen sijaan hän suoritti teon pelastaakseen rakennuksen ikkunasta roikkuvan taaperon.

Daily Mail -lehden yksin kotona ollut lapsi oli yrittänyt kiivetä ikkunasta ulos, jääden roikkumaan ikkunan edessä olevista turvakaltereista. Lei ilmaantui paikalle kuultuaan avunhuutoja. Mies piteli poikaa niin kauan, kunnes paikalle saapunut lukkoseppä onnistui murtamaan asunnon oven ja päästämään kummatkin sisälle.