Sampo Kaulanen suivaantui Finnairiin: ”En voi sanoin kuvailla…”

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen sometähti Sampo Kaulanen on maan tunnetuin kyläkauppias, sillä hän pyörittää Äkäslompolossa sijaitsevaa Jounin Kauppaa. Lapista on pitkä matka Etelä-Suomeen, joten Kaulanen on aktiivinen lentomatkustaja. Nyt hän on saanut tarpeekseen Finnairin jatkuvista ongelmista.

– Terveisiä Kittilän lentoasemalta. Täytyy sellainen reissuvinkki antaa, että jos teillä on pakottava tarve päästä johonkin, niin älkää missään nimessä ainakaan Finnairin konetta ottako. Ei ole kertaa, etteikö lähtö olisi joko myöhässä tai etteikö jotain saatanan syhmyrää tapahtuisi. Niinhän se kävi nytkin, Sampo Kaulanen kertoi Facebookissa.

Sampo yritti aamulla päästä lentämään Kittilästä Helsinkiin, josta hän suuntaa myöhemmin tänään muille maille. Finnairin lento ei kuitenkaan lähtenyt ajallaan, eikä yhtiö kertonut tuleeko se lähtemään myöhemminkään tänään. Kaulasen lennon oli määrä lähteä Helsinkiin 09.30, mutta toisin kävi. Matkustajille ilmoitettiin ensin, että lento lähtee 12.15. Sitten ilmoitettiin, että lisätietoja lennosta annetaan kello 12.30.

– Ei ole ensimmäinen kerta. Se on jokainen kerta, kun olen täältä Kittilästä lähtenyt, niin se on toi Finnairin kone myöhässä tai joku saatanan söhmerö siinä on. En voi edes sanoin kuvailla kuinka minua kyrpii tuo lentoyhtiö.

– Kaikista eniten ottaa päähän se, ettei asioista ilmoiteta. Luulen, että nytkin monella on sellainen, että kun sanottiin, että kello 12.30 ilmoitetaan lisää, että mitä tapahtuu. Sehän ei ole kirkossa kuulutettu, että lähteekö se kone edes vielä silloin, vai jääkö se tuohon telakalle. Jos se on paskana, niin sehän ei liiku tuosta minnekään ennen kuin uusi kone tuodaan. Täällä on kuitenkin jonkin verran porukkaa. Näilläkin on jonkin verran yhteyslentoja edessä.

Tilanne pelastui lopulta, kun Kaulanen sai ostettua liput Norwegianin lennolle, joka lähti Kittilästä Helsinkiin ajallaan kello 10.50. Kaulanen korosti, ettei hän kritisoi lentoturvallisuudesta kiinni pitämistä, vaan Finnairin huonoa asiakaspalvelua.

– Onneksi tuo punanokka saapui paikalle. Aika kova luotto on tuohon vehkeeseen, että tämä lähtisi liikkeeseen, Norwegianin lennolle nousemassa oleva Kaulanen kertoi.