Yhdysvaltojen pelottavimmat aavekaupungit – nämä houkuttelevat henkiä

Matkailu · Terhi Piiroinen

Yhdysvallat on automaa ja soveltuu siksi erinomaisesti roadtripien kohdepaikaksi. Maassa on helppo taittaa matkaa ajoneuvolla huristellen. Reissun teemaksi voi valita esimerkiksi pienpanimot, kansallispuistot tai vaikkapa tyhjät ja pelottavat aavekaupungit.

PureWow on laatinut listan Yhdysvaltojen pelottavimmista aavekaupungeista. Mainen osavaltiossa on Flagstaff-niminen kaupunki, joka on aikoinaan jäänyt kokonaan veden alle. Syynä oli padon rakentaminen vesivoimalaa varten. Henkien kerrotaan kummittelevan kaupungin alleen peittäneellä järvellä.

https://www.instagram.com/p/BQdC3eRgN5G/

Alabaman ensimmäinen pääkaupunki Cahawba toimi puuvillakaupan keskuksena. Sen synkkään historiaan kuuluu myös tuhoisa tulva 1870-luvulla. Nykyisin paikkakunta toimii argeologisena puistona, jossa voi tutustua rappeutuneisiin kartanoihin ja hautausmaihin. Alueella on raportoitu runsaasti tapahtumia, joille ei löydy välttämättä järkiperäistä selitystä.

https://www.instagram.com/p/BILa2hzBKxU/

Pennsylvanian osavaltiossa sijaitseva Centralian kaupunki on nykyään lähes kokonaan autioitunut. Alueen asukkaat joutuivat muuttamaan kaupungista pois sen alla sijaitsevan kivihiilikaivoksen tulipalon ja siellä syntyneiden kaasujen takia. Kaupunki on toiminut Silent Hill -elokuvan inspiraationa.

https://www.instagram.com/p/BTRTR7wjUrd/

Kalifornian osavaltiossa sijaitseva aavekaupunki Bodie on aikoinaan toiminut villin lännen esimerkkikaupunkina. Siellä on harjoitettu uhkapelitoimintaa, prostituutiota, väkivaltaisuuksia ja koettu kulkutauteja. Kaupungista ei saa ottaa mitään mukaan tai tavaran anastajalle lankeaa kirous.

https://www.instagram.com/p/BUwR92qh-Nh/

Joulupukin mukaan nimetty arizonalainen kaupunki Santa Claus on todellinen kauhutarinoiden mekka. Turistikohteeksi aikoinaan perustettu alue on ollut autiona 1970-luvulta lähtien. Koko kaupunki on ollut myös myynnissä siitä saakka, mutta harvaa ostajaa kiinnostaa rähjääntynyt ja kalkkarokäärmeiden asuttama tyyssija.

https://www.instagram.com/p/BONk-BbAtIG/