Huikea muodonmuutos tunnissa – nainen kuin eri ihminen!

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Meikkitrendien saralla on näkynyt jo pitkään Instagram-meikiksi kutsuttu trendi, jossa naiset käyttävät paljon meikkiä, tekevät paksut kissamaiset rajaukset silmiin, piirtävät kulmakarvansa tummiksi ja käyttävät näyttäviä ripsipidennyksiä. Trendi on kaikkea muuta kuin luonnollinen, mutta moni nainen kuitenkin haluaa meikkien avulla leikitellä ulkonäöllään ja muuttaa sitä erilaiseksi kuin se oikeasti on.

Kimberry Behets on kaunis nuori nainen, joka on saanut kuulla paljon huonoja kommentteja sosiaalisessa mediassa hänen ulkonäöstään. Nainen rakastaa tummaa ja näyttävää meikkityyliä, mutta ei pelkää julkaista itsestään meikittömiäkään kuvia. Meikittömät kuvat ovat saaneet todella julman vastaanoton, minkä vuoksi nainen kertookin julkaisevansa niitä.

Kimberry on julkaissut hänen YouTube-kanavallaan videon, jossa nähdään miten naisen ulkonäkö muuttuu tunnin aikana siitä kun hän herää. Videon taustalla kuullaan todella ilkeitä kommentteja, joita hän saa lukea jatkuvasti omien kuviensa alta. Nainen on kuitenkin itsevarma oman ulkonäkönsä suhteen sekä meikittömänä että meikattuna, vaikka hän onkin sitä mieltä, että meikittömänä hän ei välttämättä ole kaunis muiden ihmisten ja yhteiskunnan standardien mukaan.

https://www.instagram.com/p/BVRzYNQh4E1/?taken-by=kimberryberry

It's either left or right. There is no inbetween 😂

A post shared by Kimberry Behets (@kimberryberry) on

Xoxo

A post shared by Kimberry Behets (@kimberryberry) on

Haters will say it's photoshop 😎 video in my bio ❤️

A post shared by Kimberry Behets (@kimberryberry) on

✨ Follow your dreams ✨

A post shared by Kimberry Behets (@kimberryberry) on

So I posted this a year ago 😂 wtf where did the time go

A post shared by Kimberry Behets (@kimberryberry) on