Ylipätevyys työhön on terveysriski – aiheuttaa myös työpaikkakiusaamista

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmisten tulisi yrittää päästä käsiksi sellaiseen työhön, johon he ovat päteviä, mutta joka antaa myös sopivassa suhteessa haasteita. Liian helppo työ ja ylipätevyys omaan työnkuvaan voi johtaa työuupumukseen, stressiin ja tyytymättömyyteen.

Florida Atlantic University -sivusto kertoo uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan työhönsä ylipätevät ihmiset kokevat uupumusta ja työstressiä eniten. He eivät pysty sitoutumaan organisaatioon ja he ovat myös luultavasti työpaikalla ne henkilöt, jotka tulevat aina töihin viimeisenä ja lähtevät ensimmäisenä pois.

Työhönsä ylipätevä henkilö voi kokea, että häntä ei arvosteta ja hänen taitonsa menevät hukkaan. Hän ei välitä työstään ja hän kokee olonsa työpaikalla tyytymättömäksi, mikä voi johtaa myös muiden työntekijöiden kiusaamiseen. Lopulta ylipätevyys voi johtaa jopa uupumiseen, minkä vuoksi onkin tärkeää, että henkilö vaihtaa työpaikkaa kokiessaan tällaisia oireita.