Mies on todellinen liskokuiskaaja – tällaista ei ole usein nähty!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useimmat villieläimet pelkäävät ihmisiä niin paljon, että eivät lähestyisi ihmistä vaikka ihminen yrittäisi houkutella niitä luokseen ruoan avulla. Toisinaan kuitenkin esimerkiksi lintujen, pesukarhujen ja oravien on nähty huolivan ruokaa ihmisiltä.

Nyt YouTube-videolla nähdään kuitenkin hyvin erikoinen tilanne, jossa mies ruokkii liskoja. Videolla esiintyvä mies oli matkustanut Espanjan Menorca-saarelle tutkimaan alueella asustelevia liskoja. Mies oli päättänyt kokeilla ruokkia pieniä matelijoita suoraan kädestään päästäkseen niitä lähemmäksi.

Videolla nähdään miten mies makaa maassa omena kädessään. Hänen ympärillään on alkanut heti käymään melkoinen kuhina, kun mustat pienet liskot ovat kiinnostuneet omenasta ja tulleet rohkeasti syömään sitä suoraan miehen kädestä.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat