Kissajuna esiteltiin Japanissa – söpöin tapa matkustaa

Matkailu Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Koira- ja kissaihmisille on maailmalla olemassa monenlaisia palveluja, joista esimerkiksi koira- ja kissakahvilat ovat rantautuneet myös Suomeen jo vuosia sitten. Nyt Japanissa on menty askel eteenpäin, sillä siellä on lanseerattu kissajuna.

Kissajunassa kaikenikäiset matkustajat voivat seurustella kissojen kanssa ja nauttia siinä samalla esimerkiksi kahvia. Kyseessä on siis eräänlainen junan ja kissakahvilan yhdistelmä. Kissajunia järjestävät yhdessä NGO-kissakahvila ja Yoro-junayhtiö. Japaniin kolme vuotta sitten Yhdysvalloista muuttanut Bill Adler kertoi kissaihmisten lempijunasta Atlas Obscura -lehdelle.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kissajunassa matkustaa ihmisen kanssa noin 30 pelastettua kissaa, jotka viettävät matka-aikansa leikkimällä ihmisten kanssa ja kiipeilemällä heidän päällään, penkeillä sekä tietenkin nukkumassa ihmisten sylissä. Kissajuna liikennöi Ogakin kaupungista noin puolentoista tunnin matkan päässä Tokiosta. Adlerin mukaan matkustaminen kissajunassa oli hänen elämänsä leppoisin junamatka koskaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu, Viihdeuutiset -osioistamme.

.