Keho tarvitsee rasvaa – älä rajaa näitä ruokavaliostasi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa ihmisistä voi ajatella, että rasvojen vähentäminen ruokavaliosta aiheuttaa automaattisesti laihtumista. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Huonojen rasvojen pois jättäminen voi aiheuttaa painon putoamista, mutta hyvien rasvojen jättäminen vaikuttaa negatiivisesti kokonaisvaltaiseen terveyteen.

Sekä hyvissä että huonoissa rasvoissa on paljon energiaa, minkä vuoksi moni alkaa ensimmäisenä karsimaan rasvoja ruokavaliostaan laskiessaan annoksiensa kaloreita. Keho kuitenkin tarvitsee hyviä rasvanlähteitä toimiakseen ja pitääkseen rasva-aineenvaihdunnan käynnissä.

Ravintoneuvoja Kate Save kertoi Daily Mail -sivustolle, että miesten tulisi saada päivän aikana hyviä rasvoja noin 40 grammaa ja naisten 20 grammaa. Hyviä rasvoja saa muun muassa avokadoista, oliiviöljystä, pähkinöistä, lohesta ja siemenistä. Näiden ruokien rasvapitoisuuden vuoksi niissä on paljon kaloreita, mutta keho tarvitsee rasvaa minkä vuoksi niiden syömistä ei tulisi vältellä.

Punaisessa lihassa, kanassa, kekseissä, leivonnaisissa, kermassa, voissa ja juustoissa on huonoja rasvoja, joiden saaminen ei ole ihmisten kehon toimintojen kannalta tarpeellista. Näiden huonoa rasvaa sisältävien tuotteiden jättäminen ruokavaliosta on jopa suotavaa, ja voi edesauttaa laihtumista.